Musescore kaatuilee

• marras 3, 2023 - 21:55

Musescore on toiminut huonosti jo pidemmän aikaa. Sovellus jäätyy jatkuvasti, noin minuutin välein. Nyt sovellus ei näytä toimivan enää ollenkaan. En pysty tallentamaan enää keskeneräistä nuottiani koneelle enkä pilveen, koska kaikki ne tahdit, joita olen muokannut edellisen tallenuksen jälkeen ovat vioittuneita. Musescoren väittää, että vioittuneissa tahdeissa on väärä määrä iskuja, esimerkiksi 18/21 tai 0/1, vaikka tahdissa on oikeasti 4/4. En siis pysty tekemään nuottiin enää mitään uutta, koska kaikki uusi mitä teen on olevinaan vioittunutta. Musescore myös heittää minut pihalle heti sen jälkeen, kun on tullut ilmoitus, että tiedosto on vioittunut ja palatessani takaisin kaikki edellisen tallennuksen jälkeen lisätty on kadonnut. Mitäköhän voisin tehdä, jotta sovellus alkaisi taas toimimaan?


Kommentit

Onko ongelmia ainoastaan yhden tiedoston kanssa?
Itselläni on käynyt joskus niin, että kun availen vanhoilla musescoren versioilla tehtyjä tiedostoja, joku niistä saattaa olla korruptoitunut. Tällöin yleensä ohjelma tökkii ja kaatuilee. Joskus olen onnistunut löytämään tahdit, joissa on vääriä määriä ja poistamaan ne. Toisinaan taas olen kopioinut tahteja uuteen tiedostoon ja joskus on vain ollut pakko aloittaa alusta uudella tiedostolla jos vanha on pahasti viallinen.

Do you still have an unanswered question? Please log in first to post your question.